perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pinkit helmet - maaliskuun koru


Tämä helmikaulanauha kuului aikoinaan Abigail Adamsille, Yhdysvaltojen toisen presidentin, John Adamsin, vaimolle. Eräiden lähteiden mukaan hän on saanut helminauhan vuonna 1800, mutta nuoremmat maalaukset antavat viitteen, että helminauha on ollut rouvan omistuksessa jo nuorena. Helmet ovat tekohelmiä, eli maalattuja lasihelmiä, mikä oli aikakaudella hyvin tyypillistä ja sopisi nuorelle rouva Adamsille, joka ei nuorena rouvana ollut suinkaan niin varakas, että olisi omistanut aidoista helmistä tehdyn kaulanauhan. Kaulanauhassa on noin 210 pyöreää helmeä.

 
Rouva Adams n. vuonna 1764 ja vuonna 1780 

Tämän vaaleanpunaisen version lisäksi Internetistä löytyy myös kuvia, jossa helmet olisivatkin helmenvalkeat eikä vaaleanpunaiset, mutta koska en ole nähnyt oikeita elävänä, pidättäydyn uskossa, että helmet ovat vaaleanpunaiset - ihan koska haluan uskoa, että ne ovat vaaleanpunaiset.

Omat helmet tein soikeista vaaleanpunaisista helmistä, mutta en usko niiden olevan lasia, kun ovat niin kevyet. Käytin vain noin 170 helmeä, sillä helmien soikea muoto kasvatti hieman pituutta eri tavalla. Solmiamiseen käytetään vaaleanpunaista silkkinauhaa (jonka tulen vielä vaihtamaan, kunhan saan tilaamani oikean vaaleanpunaisen silkkinauhan jonain päivänä).


Tein lopuista helmistä vielä rannerenkaan ja korvakorut, jostain syystä kamera ei vain totellut värejä.... Voi olla, että lisäänkin nuokin helmet vielä tuohon kaulakoruun ja teen siitä vieläkin pidemmän. Aika näyttää....






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti