maanantai 1. syyskuuta 2014

Riilahden meritaistelu - Gangut 26.7.2014



Herran vuonna 1714 heinäkuun 27.päivänä käytiin Hangossa, Riilahden edustalla meritaistelu, jossa mittaa toisistaan ottivat Ruotsi ja Venäjä. 

Maurice BaquoiRiilahden meritaistelu, kaiverrus, 1724—1727
Me saavuimme elävöittämään tätä meritaistelua perjantaina ja ryhdyimme heti pystyttämään leiriä. Osa oli tullut jo hieman aikaisemmin, mutta vasta myöhään illalla olivat kaikki leirissä asujat saaneet telttansa pystyyn ja omaisuutensa oikeaan järjestykseen.

Toki, kuten tavallista, alussa kaikki - tai ainakin eri maista tulleet - vierastivat yhteiseloa, mutta kiitos Pian :-D saimme viulunsoittoa ja tanssit aikaiseksi. Menoa ja meininkiä riitti, tärkeintä oli vauhti ei niinkään askellukset....







Vaikka ilta kului hauskanpidon ja tanssin pyörteissä, ei näemmä tärkein päässyt unohtumaan - vai minkäköhänlaisia sotasuunnitelmia tuossa punotaan?? 



Ja illan pimetessä ja viimeisenkin rummun ja huilun hiljennyttyä leiri vaipua rauhalliseen uneen.


 Aamulla tukevan aamupalan jälkeen etujoukot lähtivät isoille laivoille, nämä jälkijoukot lähtivät komeasti marssien kohti pienempiä veneitä - venäläiset voittamaan ja valitettavasti, jälleen kerran, meidän puolemme häviämään.






Meritaistelu oli alunperinkin hyvin lyhytkestoinen, eikä se nytkään kauaa kestänyt - mutta pauketta ja savua perinteisesti toki riitti. 




Suuren tappion jälkeen palasimme leiriin toipumaan. Illan vietto kului perinteisesti rupatellessa, ja ehkä myös virvokkeita nauttiessa ;-), mutta ne kuvat ovat vain valikoidulle piirille


Ja luonnollisesti, elämä jatkuu, ja kapteenimme ryhtyi valmistautumaan seuraavaa taistelua varten - ainakin asento alkaa jo olla kohdillaan.


Lauantai-ilta otettiin siis rennosti vanhojen tuttujen ja uusien ystävien parissa.






Tietoa ja kirjoituksia aiheesta:
www.riilahti1714.fi
fi.wikipedia.org/wiki/Riilahden_meritaistelu
http://punainenturku.blogspot.fi/2014/07/gangut.html
http://blog.edu.turku.fi/navigare2010/2014/07


Videoita ja uutisia:
yle.fi/uutiset/hangossa_on_muisteltu_riilahden_meritaistelua_video/7377994
www.youtube.com/watch?v=C9y_LDG9UTM
www.hs.fi/kotimaa/a1406344178917
www.ts.fi/kulttuuri/656941/Hangossa+taisteltiin+Riilahden+tyyliin
www.youtube.com/watch?v=gGu99cmraZg&app=desktop
www.youtube.com/watch?v=rV4ip4q6inM6app=desktop
www.5-tv.ru/news/87237/
vimeo.com/102394656
svenska.yle.fi/artikel/2014/07/27/krigare-fran-1700-talet-vackte-intresse-i-hango
svenska.yle.fi/artikel/2017/07/26/tusentals-turister-sag-slaget-vid-rilax-i-repris

Kuvia:
http://photo.goss.ru/en/ft/gangut/