perjantai 7. maaliskuuta 2014

Napuen taistelusta 300 vuotta



15.2.2014 saapui Isoonkyröön muistelemaan Napuen taistelua historian harrastajia sekä Etelä-Suomesta että Jyväskylästä. Itse koen Napuen taistelun ehkä muita taisteluita lähimmäksi siksi, että tämän tai ainakin taistelun kauhut on kokenut omat esiäitini - hän menetti oman puolisonsa taistelukentälle.

Napuen taistelun 300-vuotismuistoviikonloppu Isossakyrössä alkoi kokoustamisella. Kokouksessa käytiin läpi tulevan taistelun ennallistamistaistelunäytöksen kulkua sekä leirin pystytystä. Ja hurjalta ja mutta hyvältähän nuo suunnitelmat kuullostavat. Kokoustamisen jälkeen oli vuorossa teatteriesitys - Lumi ja Hurme.

Lumi ja Hurme on lapualaisen Jyrki Tuularin käsikirjoittama, Teatteri Kyröön esittämä näytelmä siitä, mitä tapahtui Napuen taistelun aikana.  Vaikka näytelmä onkin tietenkin fiktioita, kuvaa näytelmä hyvinkin realistisesti sitä, minkälaiset tunnelmat taistelun alkaessa, sen aikana ja päättyessä olivat kotiväen silmin. Miehen siis lähtevät taisteluun ja kotiväki pelkää pahinta, syystäkin.


Näyttelijät istumassa lavan reunalla
http://yle.fi/uutiset/napuen_taistelusta_naytelma__lapsen_aani_kuuluu_sodan_melskeessa/7041851

Näytelmän jälkeen oli vuorossa illallista Pitkässä Perttilässä ja mukavaa yhteistä illanviettoa. Kovin pitkäksi iltaa ei suinkaan venytetty, sillä aamulla tuli olla aikaisin kirkonmenoissa. Jumalanpalveluksessa muisteltiin taistelun kauhua sekä sitä, miten se vieläkin elää nyky-Isokyröläisten muistoissa. 

(kuva yle.fi)

(kuva yle.fi)

Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin suurena väkenä Napuen taistelun muistopatsaalle seppelten laskuun. Karoliinisotilaat olivat seppeltenlaskun ajan kunniavartiossa kunnioittaen näin osaltaan taistelun muistoa. 

 (Kuva Pohjankyrö-lehti, Arto Erkkilä)

(Kuva Johanna Talso)

(Kuva Markku Arvonen)

Seppelten laskun jälkeen matka jatkui Isonkyrön koulukeskukseen, jossa oli ruokailu ja kahvi. Lihakeitto oli tehty "oikeaoppisesti" ilman perunaa. Aterioinnin jälkeen alkoi muistojuhla, jossa oli runsas ja liikuttavat musiikillinen panostus, mutta myös historialuentoja luonnollisestikin aiheena Napuen taistelu. 

Luennoinija olivat Kari Hokkanen, Ville Sarkamo ja Kustaa H.J. Vilkuna. Heidän luentonsa on katseltavissa ja kuunneltavissa oheisista linkeistä:

Professori Kari Hokkanen " Suuri Pohjan sota" 

Tutkijatohtori Ville Sarkamo "Napuen taistelu" 

Professori Kustaa H.J. Vilkuna "Isoviha Pohjanmaalla" 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti