sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Antin talon joulunviettoa Seurasaaressa 15.12.2013

Wanha waruswäci ja caupungin hywät asukkaat 
tarjoavat kurkistuksia 
1700-luvun joulunviettoon

Antin talon isäntä on cutsunut caupuncimme porvarit, musketöörit ynnä piiat ja rengit 
wiettämään joulua 1700 -luwun tyyliin Seurasaaren Antin talolle 
klo 13.00 -17.00. 
Pöytä on catedtu walcoisin liinoin ia 
yleisöllä on lupa ihastella wanhan ajan joulun wiettoa talon ackunoista. 


Saavuin Seurasaaren Antin talolle jo hieman ennen yhtätoista, joten paikalla ei ollut vielä ketään - no, tarkoitus kai olikin paikalla ellei ensimmäisenä, niin ainakin ensimmäisten joukossa. Tupa oli kylmä - tuvassa oli oikeastaan kylmempää kuin ulkona, mutta onneksi oli kuitenkin muutama patteri tupaa lämmittämässä (tupa olikin kodikkaan lämmin poislähtiessämme ;-D ). Touhutessa kuitenkin veri pysyi liikkeessä, sillä tavaran kantamisessa tulee aina lämmin. Olin varannut kaikenlaisia astioita, kun emme olleet oikein edes varmoja, mitä kaikkea olisi tarjolla. Otin mukaan pakkasessamme olleet joulubaalinyytit (joiden sisältöä en tiennyt, muuta kuin että lihaa ovat), sekä muutamat purkit etikkaisia säilykkeitä, muut toi Helsingin porvari W. Astioista osa oli hyvinkin perioodiin sopivia, mutta osa ei todellakaan, mutta tyhjästä oli huono nyhjästä - mutta nyt on taas vuosi hyvää aikaa kerryttää astiavarastoja. 

Väkeä alkoi kerääntyä, ja kello yhden tiedoilla lähes kaikki olimmekin jo paikalla. Myös herra S. poikansa kanssa saapui, mistä oli hyvin iloinen, koska en ollut varma heidän ehtimisestään. Istuimme siis katetun pöydän ääreen ja aloitimme ruokailun. Tarjolla oli todella, todella hyvää riisipuuroa (seurasaaren talkooväen tekemää), sian lihaa, lampaan lihaa, maksahyytelöä, erilaisia leikkeleitä ja juustoja, oliiveja ja suolakurkkuja sekä hillosipuleita ja tietenkin leipää ja voita. Lisäksi oli vielä kahvia ja pullaa. 



Ja kun kaikki alkoi olla valmista, ensimmäiset kurkkijat olivatkin jo ikkunan takana....


Ja mehän syötiin niin kuin vain jouluna saa syödä. Otettiin siis lautasellinen ja toinenkin, ja varmaan vielä kolmaskin....









Mutta sitten kaikki alkoivat olla aika täynnä - ja vasta tunti oltiin syöty! Ja kylmäkin oli, sillä vaikka tuvassa oli väkeä, ikkunoista veti aika lailla....

Niinpä sitten yhdessä pohdittiin, miten saamme ruoat laskemaan ja itsemme lämpimiksi. 


Päätimme sitten ryhtyä tanssimaan - piika A. ystävällisesti opasti meidät polskan saloihin, ja me otimme opin vastaan omalla tavallamme - tärkeitä oli, että kaikille oli hauskaa ja lämmintä. Ja vaikka lattia viettikin melko pahasti ovea kohti, onnistuimme silti pysymään tuvan puolella tanssimassa.

Ja niin piika A ja renki P soittivat ja me hyppelimme.





Aikamme polskattuamme olimme hyvin hengästyneitä ja lämpiminä, joten päätimme pitää pienen tauon ja pelata hieman uhkapeliä. Toki meidän panttinamme olivat vain paperista käärityt pienet mytyt, eihän sitä nyt joulunaikaan rahapelejä voi rahvas pelata.





Ja kun hetken olimme korttia heitelleet - mikä osoittautui hieman tylsäksi ja kylmäksi toiminnaksi - päätimme laittaa jälleen jalalla koreasti. Olimme niin vallan ihastuneita tanssitaitoomme, että tanssimme lopulta aivan loppuun asti ja kaikille tuntui olevan niin hauskaa.







                                             Kiitos kaikille osallistujille iloisesta päivästa, ensi vuonna uudestaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti