keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Pyhtään kirkkoa ja muotinäytöksen muistelua 24.11.2013



Loviisan hywät asuckat kokoontuivat tutustumaan Pyhän Henrikin kirkkoon Pyhtäälle.


Kirkko rakennettiin noin vuonna 1460, ja se on säilynyt - ainakin ulkoiselta olemukseltaan - lähes koskemattomana. Pierina-rouva toimi oppaanamme ja keskittyi kertomaan kirkkoa koskettavasta 1700-luvun historiasta, mutta toki kuulimme asioita muiltakin aikakausilta. 

Kirkko on siis nimetty Pyhän Henrikin, tuon kansanperinteen mukaisesti köyliönjärven jäälle Lallin tappamaksi tulleen piispan mukaan. Kirkossa onkin sekä Piispa Henrikin seinämaalaus että hänestä tehty puuveistos. Piispa Henrikin veistokset tuntee oppaan kertoman mukaan siitä, että Henrikin jalan alla on aina poikittain pieni mies, Lalli. Puinen Pyhä Henrikin patsas on kuitenkin itse asiassa kirkkoakin vanhempi, sillä se on muokattu, näin uskotaan, Pyhän Nikolauksen patsaasta Pyhäksi Henrikiksi.




Kirkko on kuuluisa suurista, hyvin säilyneitä seinämaalauksistaan. Jokaisella kuvalla on monta symbologista merkitystä, jotka jätän lukijan tulkittavaksi...





Myös kaikki apostolit on kuvattu, tosin nämä teokset ovat hyvin paljon tuoreempaa aikakautta, ja tyylisuunnaltaan hyvinkin naivismiin taipuvaista - joko taiteilijan tahdosta tai siitä huolimatta.


Saarnastuoli oli kovin mielenkiintoinen - alaosa kuvasi helvetin ja kiirastulen kamaluutta, mutta katseen kohotessa ylöspäin kaikki sekä valkeni ja aurinkohan siellä ylimpänä olikin.





1700-lukua edusti mm. tämä hautajaisvaakuna (tai ainakin siksi sitä oletetaan) 


Ja toki jokainen kävi myös raaputtamassa oman puumerkkinsä kirkon vieraskirjaan, kukin omalla tyylillään ;-)


Päälläni oli pitkästä aikaa jo tuhotuksi luvattu silkkinuttu.




Lopun päivää vietimme Loviisan Raatihuoneella katsoen kesän muotinäytöksen videointia ja nauttien pientä hiukopalaa. Olimme kukin sekä videoon että muotinäytökseen sangen tyytyväisiä ja jäimme kai kukin odottelemaan seuraavaa muotinäytöstä - josta kuitenkin lienimme kaikki yksimielisiä, että hieman pienemmässä mittapuussa ensikerralla...

Muotinäytöksen kuvia oli tuolla http://elamaa1700-luvulla.blogspot.fi/2013/07/1700-luvun-muotinaytos-loviisassa.html




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti