keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Banyan & Cap


Still just planning......

Nyt aion tehdä (kun muotinäytöksen tavarat ovat jo suhteellisen kiitettävästi paikoillaan) miehelleni Robe de Chambren eli banyanin eli aamu- ja iltatakin. Ja siihen lisäksi myös sopivan päähineen, ettei mieheni kovin paljas pää vain palellu.

Koska pääsen aloittamaan vasta sunnuntaina ja se onkin haasteen viimeinen päivä, joudun olemaan koko sunnuntain sen kimpussa. Mutta aluksi piti perehtyä aiheeseen....


Robe de Chambre eli Banyan


Ja kahlattuani kaikki internetistä löytyvät robe de chambret ja banyanit päädyin (myös siksi, että minulla oli siihen sopiva kangas ja aikapula & laiskuus) vaihtoehtoon, jossa yhdistän kaksi seuraavaa aamutakkia.


~1785 -


Punaista kiinalaista silkkidamastia, vuori vihreää silkkiä. 
Takissa on istutetut hihat, jotka on ommeltu kahdesta kappaleesta. 
Takissa on myös n. 5 cm korkea pystykaulus.

~1720-1730



Kiinalaista silkkidamastia, vuori samoin sinistä silkkiä.
Japanilainen kimonomalli.
Sivulevennykset. Takana niskassa pieni laskos, hihansuissa käänteet.



Ja sitten minun versioni:

Aion käyttää tätä perusmallia, tosin kankaani on paloina ostettu, eli joudun tekemään sauman olkapäille. Aion myös tehdä keskitaakse sauman, jolloin teen taakse myös pienen laskoksen niskaan. Kaulusta en tee minkäälaista, koska ne ahdistavat miestäni. Enkä myöskään tee turhia saumoja, jos kankaan leveys vain riittää tekemään yhdestä palasta (kun joka tapauksessa teen siis tuon olkasauman).



Kangas on punaista damastia, valitettavasti ei kuitenkaan silkkiä, enkä edes tiedä materiaalia. Luultavimmin polyesteriä, mutta voi olla jopa puuvillaakin seassa.

Vuorta teen vain näkyviin osiin, senkin vuoksi, että vuorikangasta - joka on vihreää - on niin kovin vähän.

Tähän työhön siis on tarkoitus saada sekä aasialaista vaikutusta että käyttää vain jo tuolla pinossa olevia kankaita.

Eli yhteenvetona: banyan tulee olemaan yläkuvan värinen, mutta alakuvan mallinen


Aamumyssy eli negligee cap


Tähän aion käyttää samaa kangasta kuin banyaniin, ja mahdollisimman yksinkertaista mallia. Tavoite on kuin tuossa RH:n kaavassa, tosin kaavaahan minulle ei ole, mutta kehittelen sen vielä. Aamu-/ iltamyssythän olivat kovin koristeltuja, mutta aion tehdä tästä hyvin yksinkertaisen.


Tai sitten myssystä tulee tällainen pipon mallinen, mene ja tiedä.....


h7







Lisää kuvia:
http://www.scribd.com/doc/154007486/Male-Clothing-Night-Gowns-Banyans


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti